Raskausajan hankinnat odottavalle äidille

Raskaus on aivan erityistä aikaa naisen ja koko perheen elämässä. Odotusaikana on syytä kiinnittää erityistä huomiota itsensä hemmotteluun ja hyvään oloon. Kehossa tapahtuu isoja muutoksia lyhyessä ajassa ja on tärkeää nauttia kehostasi ja siitä mihin se pystyy.

Pitääkseen huolta odottavan äidin hyvinvoinnista, voi olla tarpeellista tehdä joitakin hankintoja. Listasimme tähän luettelon odotusajan hankintoja, joista voit poimia itsellesi sopivimmat. Raskausvitamiineja suositellaan kaikille odottajille, mutta muut hankinnat kannattaa tehdä omien tarpeiden mukaan.

Raskausvitamiinit

Folaatin tarve kasvaa raskauden aikana. Folaatin ja foolihapon riittävä saanti on tärkeä raskaana oleville naisille, sillä se vähentää riskiä sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriölle. Kaikille raskautta suunnitteleville odottajille suositellaan syötäväksi foolihappoa vähintään 400 mikrogrammaa ja D-vitamiinia 10 mikrogrammaa. Foolihappolisän syömistä jatketaan vähintään 12. raskausviikon loppuun saakka ja D-vitamiinia koko raskauden ajan. Voit nauttia nämä vitamiinit halutessasi monivitamiinin muodossa läpi raskauden.

Ihon hoito ja raskausarpien ennaltaehkäisy

Raskausarvet liittyvät raskauteen ja nopeaan painon nousuun, jolloin iho ei ehdi venyä riittävästi ja sidekudos repeää. Raskausarpia syntyy yhdeksälle kymmenestä naisesta raskauden aikana erityisesti rintoihin ja vatsan alueelle, toisilla myös reisiin. Raskausaikana raskausarville alttiiden alueiden kevyt hieronta ja rasvaus saattavat vähentää raskausarpien syntyä. Pyri raskausaikana siihen, että paino nousee tasaisesti eikä suurina harppauksina.

Äitiysvaatteet

Raskausaikana kannattaa panostaa olon mukavaksi tekeviin vaatteisiin. Äitiyshousut ovat mukavat valinnat läpi raskauden. Ne voi ottaa käyttöön jo alkuraskaudessa, jos vatsan turvotus on runsasta. Monelle tulee yllätyksenä se, että äitiyshousut ovat hyvä valinta vielä jonkin aikaa vauvan synnyttyäkin. Kehon palautuminen raskaudesta vie oman aikansa. Kannattaa myös panostaa hyviin rintaliiveihin. Raskausaikana rintojen koko saattaa kasvaa, jolloin ajankohtaista on uusien liivien hankkiminen. Jo odotusaikana kannattaa ostaa itselleen myös hyvät imetysliivit.

Odottajan kaunista raskausvatsaa korostaa erilaiset mekot ja tunikat. Ne ovat hyvä ja rento valinta raskausajan pukeutumiseen. Moni odottaja viihtyykin parhaiten rennoissa mekoissa ja sukkahousuissa tai legginsseissä. Ulkovaatteet valikoituvat vuodenajan mukaan. Jos hankit äitiystakin, mieti samalla voisiko se toimia myöhemmin myös kantotakkina, jos kannat vauvaa liinassa tai rintarepussa. Silloin saat pidennettyä takin käyttöikää. Äitiysvaatteiden käyttöaika on lyhyt, joten Suosi jo olemassa olevia vaatteitasi ja tutustu kirpputorien ja netissä myytävien käytettyjen äitiysvaatteiden tarjontaan.

Vartalotyyny tai imetystyyny

Raskausaikana vatsan kasvaessa voi nukkuminen olla haastavaa ja hyvän nukkumisasennon löytäminen vaivalloista. Moni odottaja on saanut avun vartalo- tai imetystyynystä. Sillä voi tukea vatsan rentoon nukkumisasentoon raskausaikana ja käyttää vauvan synnyttyä imettäessä tai pulloruokkiessa vauvaa.

Tukivyö

Jos liitoskivut hankaloituvat kohdun kasvaessa, voi tukivyöstä olla sinulle apua. Moni pitää vyötä vain liikkuessa antamaan tukea vatsalle ja estämään vatsan hölskymistä.

Koti Doppler

Doppleria käytetään vauvan sydänäänten kuunteluun. Koti-doppler ei ole välttämätön hankinta, sillä vauvan sydänäänten seuranta ja kuuntelu tapahtuu neuvolassa. Toiset haluavat luoda yhteyttä vauvaan kuuntelemalla kotonakin vauvan sydänääniä, silloin koti-doppler voi olla hyvä hankinta. Sen käyttöä ei kannata aloittaa ennen ensimmäistä ultraääni seulaa turhan huolen välttämiseksi. Dopplerin oikea käyttötekniikka vaatii harjoittelua.

Bolakoru

Äidin hemmottelu on tärkeää odotusaikana. Lähes kaikki naiset pitävät koruista, joten Bola-koru on ihana käyttökoru raskausaikaan ja siitä jää kaunis muisto. Bolakoru on lähtöisin Meksikosta. Tämän helistin korun äänen sanotaan rauhoittavan vauvaa kohdussa raskauden aikana.

Tens-laite ja kaurapussit

Harjoitussupistuksia voi jo odotusaikana lievittää lämmitettävillä kaurapusseilla tai Tens-laitteella. Lämmin kaurapussi helpottaa selkäkipuja ja supistuksien aiheuttamaa kipua. Tens-laite on tehokas, turvallinen ja kätilöiden suosittelema tapa lievittää raskaus- ja synnytyskipuja. Halutessaan oman Tens-laitteen voi ottaa mukaansa synnytyssairaalaan.

Extraa odottajan rentoutumisen tueksi

Kaikki mikä lisää odottavan äidin kehon hyvänolon hormoneita ja edesauttaa rentoutumisra, on hyväksi. Odotusajan hankintalistaan on hyvä lisätä jotain hemmottelua itselleen. Esimerkkinä mainittakoon jalkahoito, odotusajan hieronta tai synnytystä käynnistelevä vyöhyketerapiahoito. Nämä ovat myös loistavia vinkkejä babyshower lahjaksi tai puolisolta raskaana olevalle kumppanille.