Artikkelit

turvaistuin-lapselle

Paras turvakaukalo 2022 – Vertailussa 5 parasta

Vauvan turvakaukalo on yksi niistä hankinnoista, mikä on hyvä hankkia jo ennen vauvan syntymää, sillä vastasyntynyt uusi perheenjäsen tarvitsee kuljettaa turvallisesti kotiin. Sopivan turvakaukalon valinta kannattaa tehdä huolella, sillä kyse on vauvan turvallisuudesta. Turvallisuusominaisuuksien lisäksi tulee ottaa huomioon millaiseen autoon turvakaukalo tulee, sillä eri kaukalot voidaan asentaa paikalleen erimenetelmillä ja kaukalon tulee olla myös sopivan …

Paras turvakaukalo 2022 – Vertailussa 5 parasta Lue lisää »

Lahjaideat 1-vuotiaalle – 10 vinkkiä ensimmäisille syntymäpäiville

Ensimmäinen syntymäpäivä on vauvalle ja koko perheelle tärkeä juhla. Joskus voi olla vaikea miettiä, mikä olisi sopiva lahja 1-vuotiaalle taaperoikään siirtyvälle lapselle. Oli sitten kyse oman vauvan syntymäpäivästä tai olet menossa juhliin vieraaksi, voi sopivan lahjan miettiminen tuntua vaikealta. Siksipä kokosimme listan kymmenestä parhaasta lahjaideasta, jotka ovat takuuvarmasti mieluisia ja hyödyllisiä pienelle syntymäpäiväsankarille. Tässä lista …

Lahjaideat 1-vuotiaalle – 10 vinkkiä ensimmäisille syntymäpäiville Lue lisää »

Vauvan uni

Vauvan uni – Vinkkejä vauvaperheen nukkumiseen

Vauvan uniasiat ovat iso osa vauvaperheen arkea. Pieni vauva nukkuu paljon, vastasyntynyt jopa 20 tuntia vuorokaudessa. Melko nopeasti hän on hereillä yhä enemmän ja enemmän ja pienen vauvan unentarve on noin 14-16 tuntia vuorokaudessa. Määrä voi kuulostaa paljolta. Vauvan uni ei ole kuitenkaan yhtäjaksoista ja päivärytmin vielä puuttuessa on vaikea ennustaa, milloin ja kuinka kauan …

Vauvan uni – Vinkkejä vauvaperheen nukkumiseen Lue lisää »